tiistai 8. marraskuuta 2016

Kolme asiaa, joiden takia kirjan valitsen

Olen halunnut pitkään kirjoittaa vähän erilaisen postauksen ja tälläinen idea tuli mieleen. Eli kolme asiaa, joiden takia ehkä valitsen kirjan luettavaksi.

1. Kansi
Minulle kirjan kansi on melkein aina ratkaiseva tekijä. Kirjan kannen pitää olla houkutteleva ja josta tulee tunne, että haluan lukea tämän.

2. Takateksti
Jos kansi houkuttelee niin silloin luen takakannen. Jos takakansi lupaa tai antaa vihjeitä hyvästä lukukokemuksesta, olen tämän kirjan aika varmasti jo valinnut.

3. Kirjan ensimmäiset sanat
Jos minulla ei ole kiire tai en ole löytänyt hyviä kirjoja, luen vähän matkaa kirjan alussa, jotta se varmasti vakuuttaa. Tai kun minulla tylsää..

Joskus tosin käy niinkin, että vaikka kirja kiinnostaisi, en välttämättä, syystä tai toisesta, ota kirjaa. Josta päästään siihen, että olen vähän nirso kirjojen valitsemisessa.

Millä perusteilla sinä valitsen kirjan?

4 kommenttia:

  1. Kansi on kyllä tärkeä. Itse en pidä siitä että hahmot tai tapahtumapaikat kuvataan liian tarkasti kannessa (valokuva- ja leffakannet eivät välttämättä houkuta.) Kaunista kantta on sitte vaikeampi määritellä :D

    Lisäksi luettavia löytyy usein suositusten kautta tai sitten kirjailijan työt on ennestään tuttuja ja täytyy lukea seuraavatkin :)

    VastaaPoista
  2. Kannella on merkitystä. Tein viikonloppuna katsauksen kevään kirjoihin. Zadie Smithin kirjan kansi ei houkuttele, vaikka kirjailija houkuttaa.

    Tekijän tuttuus, että olen lukenut aiemmin.

    Keltainen kirjasto on hyvä peruste. Että kirja kuuluu johonkin tiettyyn sarjaan, jonka tiedän hyväksi.

    Muiden suositukset!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista !!